Tavaranpaljousähky. Voisin surutta heittää kodistamme n. 1/3 tavaroista pois/kierrätykseen. Kolmihenkinen pikkulapsiperhe kahdella kissalla herkästi uppoaa kaman ja täyhkän mereen, eikä loppua näy. "Kaappi kerrallaan kuntoon" -projekti on valitettavasti ollut muutaman kuukauden jäissä. Taisin traumatisoida itseni taannoin joutumalla poistamaan vaatekaapistani neljä (!!) jätesäkillistä vanhoja vaatteita UFFin laatikkoon. Mukana oli muutamia otoksia muun muassa vuodelta 1998. Kertoo olennaisen. Projekti jatkukoon taas pian.
Kama-ahdinko joka tapauksessa vaivaa niin paljon, ettei tee mieli antaa muillekaan kertakäytettävää ja pian poisheitettävää tavaraa. On mukavampi lahjoa jollakin sellaisella, josta tulee hyvä mieli, mutta jota ei tarvitse tunkea kohtapian kaapin perukoille. Huomenna on hyvän ystävän kandijuhlat, jonne valmistin lahjakorttiperiaatteella ekolahjan. Ystäväni rakastaa niin kauniita peltipurkkeja kuin norsujakin. Tässä yksi idea pienentää omaa hiilijalanjälkeään.
MITÄ TARVITSET:
- peltipurkki (ostin uutena Espan Enkeleistä, mutta tämänkin olisi voinut tuunata jostakin vanhasta purkista tai ostaa kirpparilta käytettynä)
- jämäaskarteluvälineitä
- mielikuvitusta
TEIN NÄIN:
Askartelin vanhaksi jääneestä norsujonokoristeesta, jämäkartongista ja koristepaperista onnittelukortin.
Norsuja piisasi, joten pari niistä käytin lahjakortteina, jotka piilotin purkin sisälle.
<3 ihanin lahja kaikista
VastaaPoistaOi, ihana kuulla, että tykkäsit! Ihanallehan se menikin! <3
VastaaPoista