Saarenmaa! (OSA 1)

Laurentiuse kirik Kuressaaressa.

Vietimme perheemme kanssa heinäkuussa viikon Saarenmaan merellisissä maisemissa. Olin haaveillut jo vuosia kyseiselle Viron saarelle matkaamisesta, joten intoa piisasi. Vuokrasimme saarelta mökin jo aikaisin alkuvuodesta, mutta valikoima siihen aikaan vuodesta oli jo päässyt suppeaksi. Olemme ennenkin Viroon matkatessamme käyttäneet Estrentiä majoituksessa, ja koska olemme kyseisen firman palveluihin tyytyväisiä, tälläkin kertaa löytyi punkka sitä kautta. Lämpimästi voin siis suositella sitä kautta mökin/asunnon vuokrausta, jos Viroon olet matkaamassa ja et ole halukas varaamaan hotellia.

Päädyimme valikoinnin tuloksena virolaista perinnesisustusta vaalineeseen mökkiin Mändjalaan lähelle Saarenmaan ainoata kaupunkia, Kuressaarea. Sijainti oli menojemme kannalta oikein sopiva, sillä Mändjalassa sijaitsee iso hienohiekkainen ja matala ranta ja Kuressaaressa useita turistikohteita, kauppoja ja tietysti niitä ruokapaikkoja. Matkaa Kuressaareen oli 9 km, joten sekin vaikutti valintaamme oleellisesti.

Maastoltaan Saarenmaa muistuttaa Viroa tasaisuudeltaan ja puustoltaan. Vehreitä lehtipuita on selvästi Suomea enemmän, ja tiet ovat suorempia niin vertikaalisesti kuin horisontaalisesti. Saarenmaa on kooltaan näppärä. Rannalta toiselle ei ajele reipasta tuntia pitempään korkeussuunnassa, eikä päästä päähänkään matkaa hurjan paljoa kerry. Rannikkoteillä on nähtävissä useita tuulivoimaloita, jotka riemastuttivat erityisesti pikkumiestä, niitä kun bongattiin jatkuvasti yhtäläisellä innolla. Myös pyörällä pääsee liikkumaan erittäin kätevästi, sillä saarella ollaan panostettu pyöräreitteihin. Näimmekin matkamme aikana useita pyörillä reissussa olevia. Jos patikoinnista on kiinnostunut, löytyy Saarenmaalta useita siihen tarkoitukseen sopivia merkittyjä reittejä. Itse päätimme ottaa mukaan matkalle oman auton, jolla huristelimme kohteesta toiseen. Kolmivuotiaan kanssa se vielä tuntui sopivalta valinnalta.

Saarenmaan maakunnan pääkaupunki Kuressaare on erittäin kaunis ja helposti hallintaan otettavissa oleva pikkukaupunki Riianlahden rannalla. Noin kolmasosa saarenmaalaisista asuukin pääkaupungissa. Pikkukujia, mukulakivikatuja ja toinen toistaan kauniimpia pitsihuviloita saa ihailla tämän tästä. Keskustassa onkin paljon kalkkiliuskekivestä rakennettuja rakennuksia 1700- ja 1800-luvuilta. Talot ovat kauniin valkohohtoisia ja eläväpintaisia, rautaparvekkeellisia ja ristikkoikkunallisia ihanuuksia. Virolaiset ovat fiksusti korjanneet ja remontoineet vanhaa kunnioittaen. 

Piispanlinnan sisar Larilyn.

Keskustassa on ikään kuin isohko "torityyppinen" tieratkaisu keskellä Lossi tänavia, Kuressaaren päätietä, jonka ympärille keskittyy kaikki oleellinen. Sieltä löytyy esim. vanha paloasema, joka sittemmin on remontoitu ravintolaksi. Torin ympärillä on toki useita muitakin ravintoloita ja liikkeitä. Osa liikkeistä myy selkeästi tunnelmaan panostaen saarenmaalaista ja muhulaista käsityöperinnettä, osa taas kaiken maailman viiden euron neonkeltaisia rättejä, kirjavia mekkoja ja venäläistyylisiä pompöösejä kukkakuosillisia jakkupukuja, kaikki sulassa sovussa. Lossi tänav alkaa Piispanlinnalta, joka lienee Kuressaaren tunnetuin nähtävyys Baltian yhtenä parhaiten säilyneenä keskiaikaisena linnana. Ihan keskustasta löytyy myös turg (tori), josta saa myös perinnekäsityötä (kalliin hinnoin) ja kalaa. Esikaupunkialueelta löytyy yksi kauppakeskuskin ja isompia ruokamarketteja. Virolaisissa ruokamarketeissahan voisi viettää helposti tunteja hypistellen kaiken maailman säilykkeitä, hillokkeita, mehuja ja keksejä.

 

Nykyisin Kuressaari on tunnettu etenkin kylpylöistään, joita taitaa olla yhteensä seitsemän ja yksi vielä Muhun saarella ihan vieressä. Lasten rientoihin kylpylöistä ei oikein ole, sillä kylpylälomat ovat selkeästi suunnattu aikuiseen makuun kuuluisine mutahoitoineen sekä terveys- ja kauneuspalveluineen. Ainoastaan yhdessä kylpylässä, Spa Rüütlissä, oli ainokainen melko vauhdikas ja kolmivuotiaalle sopimaton liukumäki, mutta isohkosta lastenaltaasta riitti hyvin riemua ilman pikkuväelle sopivaa mäkeäkin. Varsinaista vesipuistomeininkiä on siis turha odottaa. 

Vauvaranta Kuressaaressa

Isompien lasten kanssa, ja itse asiassa pienempienkin, kannattaa suunnata mieluummin rannalle. Kuressaaren kaupungista löytyy yksi yleinen ja melko siisti ranta, jota mataluutensa vuoksi kutsutaan Vauvarannaksi. Alue on siisti, vessat löytyvät ja hienon hiekan lisäksi isot nurmikkoalueet ympäroivät rantaa. Vesi on matalaa, pikkukaloja uiskentelee tämän tästä rannassa asti. Valitettavasti joukosta tapaa aina välillä veivinsä heittäneitä mereneläviäkin, joka henkilökohtaisesti tipautti pointseja rantaelolta. Mändjalassa, vajaa 10 kilometriä Kuressaaresta, löytyy iso rantakaistale, jonka ranta-aluet eivät välttämättä ole yhtä hoidettuja, mutta vesi on siistimpää. Vaikka meressä on kauttaaltaan hiekkapohja, on merileväkasvusto paikka paikoin aika runsasta, etenkin Mändjalan rannoilla. Merilevää siistitään rannoilta kyllä pois, mutta se aiheuttaa puolestaan melko tymäkkää hajuhaittaa pulikoijille.

Matalaa menoa Mändjalan rannoilla.

Saarenmaalta löytyy paljon lapsiystävällisiä ja näkemisen arvoisia nähtävyyksiä, joista tälle ensimmäiselle kerralle valikoimme Piispanlinnan (kuten ylläolevasta nunnakuvasta varmasti jo päättelittekin) ja Anglan tuulimyllyt. Muitakin kivoja kohteita on, mutta aikatauluttomaan ja rentoon hengailuun keskittyvällä lomalla ei kannattanut ahnehtia liikaa, etenkään kun mukana oli armas leikki-ikäisemme, jolle jo ajelu tuulivoimaloiden ohi oli nähtävyys kerrassaan! Anglaa voin kyllä suositella, sillä vanhoihin ja hyvin säilyneisiin myllyihin pääsee myös sisälle. Paikka on kuvankaunis ja ehtaa virolaista maalaismaisemaa pullollaan. Auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta tuntui hetken, että olisimme sujahtaneet takaisin maanviljelyksen kulta-aikaan sadan vuoden taakse.

Mökki itsessään oli ennemmin vanhahko omakotitalo alueelle kyseiselle omakotitaloalueelle tyypillisine tasakattoineen ja pitkine parvekkeineen. Talo oli varusteltu välttämättömillä, mutta ei yhtään sen enemmällä. Vuokraemäntämme esitteli mökin varustuksen jutellen koko ajan iloisesti (ja nopeasti!) viroksi. Sana sieltä ja toinen täältä tuli suomeksi, tai sitten erehdyttävästi suomen kieltä muistuttavasti. Moni keskeinenkin asia jäi haperolle ymmärrykselle, mutta luotimme, että viikko nyt selvitään sähkölämmitteisessä ja vesijohdot sisältävässä mökkipahasessa, vaikka joka ikistä selontekoa ei tajuttukaan presiis. 

Vesiputkisto muuten oli niin huonossa kunnossa, että vesi valitettavasti haiskahti pahasti raudalle ja ämpäriin laskettaessa värikin paljastui hennon oranssihtavaksi. Lienee turha mainita, että juomavesi olikin erikseen. Vaikka mökin omistaja lupasi, että vesijohtovedestä voi keittää sumpit, me kyllä suosiolla lorottelimme kahvit ihan siitä kannetusta vedestä. Vesijohtovesi kun kelpasi niukin naukin suihkutteluun, sillä raudan haju yritti tarttua ihoon ja hiuksiin pesuhetkistäkin. Sauna oli myös siinä kunnossa, ettemme viitsineet edes harkita maksavamme 16 euron kertamaksua siitä ilosta. Lämmin vesikin pääsi lopahtamaan. Ehdimme käydä muutaman kerran jääkylmässä suihkussa ennen kuin mieheni älysi, että yksi merkitty katkaisija kolmen katkaisijan jonossa antaa virran lämminvesivaraajaan. 

Virolainen mummeli vartioi pihaa rukin kanssa!

Vaikka näitä peruspuutoksia nyt oli, mökki osoittautui silti kovin kotoisaksi ja puitteisiin sopivaksi. Makuusijoja oli ihan valittavaksi asti ja jokainen sai käpertyä itselleen sopivaan soppeen nukkumaan illan tullen. Mökin puutarha oli mieletön kasvihuoneineen, peruna- ja vihannespeltoineen sekä satoine kukkaistutuksineen. Rikkaruohon rikkaruohoa ei näkynyt missään ja ruohikko oli pehmeä kuin sammal. Haimme kasvihuoneesta ystävällisen vuokraemäntämme opastuksella yksi jos toinenkin aamu tuoreen puutarhakurkun ja muutaman kirsikkatomaatin leikattavaksi leivän päälle.

Kasvihuoneen satoa.

Söimme usein aamiaista ulkona terassilla auringonpaisteessa kuunnellen mehiläisten villiintynyttä surinaa runsaissa ruusupensaikoissa. Liljat nyökyttelivät väriloistossaan auringolle. Terassin erotti varsinaisesta pihasta taivaita kurkottelevat kärhöt ja ruusupensaat kasvualustanaan verkkoaita. Verkkoaitaa tuskin erotti kukkapuolelta, niin runsaina kukkivat nämä ihanuudet. Kukkaistutuksien joukossa oli runsaasti itselle tuntemattomampiakin lajeja. Tyydyin ihailemaan perinnekasvien joukossa kesää juhlivia ihanuuksia ja räpsimään järkkärillä kuvia silmät innosta kiiluen.

Ison pihan etuja oli myös lämpimät illat viinilasillisten äärellä, puhumattakaan laiskoista aamupalan jälkeisistä hetkistä, kun lapsi kirmasi pitkin pihaa innosta puhkuen ja aikuiset imivät auringonsäteitä itseensä hymy huulillaan. Puutarhassa vallitsi joka päivä huumaava kukkien tuoksu. Isoja sinne tänne lenteleviä sudenkorentopareja oli myös hauska seurata kahvikupposen ääreltä. Matin sanoja lainaten: "Elämä on ihmisen parasta aikaa!"

Jatkan Saarenmaan matkapostausta vielä myöhemmin toisella osalla, jossa kerron enemmän ruokapaikoista ja ruokailuista.

Munakoisosta moussakaan

Moussaka lienee yksi lempiruoistani. Kyseiseen muhevaan uuniruokaan mahtuu moni lempimakuni:

MUNAKOISO,
       TOMAATTI,
              PARMESAANI,
                      KANELI,
                            YRTIT,
                                 VALKOSIPULI,
                                         VALKOVIINI!

Moussakan olen onnistuneesti valmistanut jo vuosia Pastanjauhannan reseptillä. Lihansyöntiaikoina tuli hankittua tätä ihanuutta varten jopa lampaanjauhelihaa, mutta nyt uuden ruokavalion myötä lampainen versio muuttui soijarouhelaatikoksi. Makustelin jo aiemmin Hälsan's Kökin valmiin pakastefärssin maustemaailmaa sopivaksi juuri moussakaan - tuo pakastekasvismurekeaines nimittäin kun on valmiiksi maustettu - ja oikeassapa olin. Keittelin kyseisestä eineksestä aivan oivallisen korvikkeen lampaanjauhelihaversiolle. Väitän itsevarmasti, että muhevaa moussakaani mutustellessaan lihansyöjä ei viitsisi lihaista versiota edes villeimmissä haaveissaan kaivata.

MITÄ TARVITSET:

Uunivuoan pohjalle:

1 tai 2 munakoisoa (käytin itse yhden isohkon, mutta tuumasin saman tien, että kaksi olisi ollut parempi)

hyvää oliiviöljyä

suolaa

Tomaattikastike:

hyvää oliiviöljyä

2 sipulia

2 valkosipulia

1 pss Hälsan's Kökin kasvismureketta

hyvää tomaattimurskaa (käytin 1½ kirsikkatomaattitölkillistä)

kanelitanko

oreganoa

suolaa

valkoviiniä

Bechamel -kastike:

½ l (täys)maitoa

2 rkl voita

3 rkl vehnäjauhoja

suolaa ja pippuria

100g parmesaania

löysäksi vatkattu muna

TEE NÄIN:

1) Leikkaa munakoisot viipaleiksi leivinpaperin päälle. Pitkittäin on parempi kuin poikittaisviipaleet. Ripottele suolaa viipaleille ja anna itkettyä.

2) Silppua sipulit ja kuullota oliiviöljyssä. Lisää pannulla kasvismureke ja kääntele paistopintaa. Lorauta joukkoon tomaattimurska ja valkoviini (itse käytin viinin puuttuessa kuivaa omenasiideriä ja toimi sekin). Hulmauta sekaan kanelitanko ja oreganot. Suolaa. Anna kastikkeen porista miedolla lämmöllä n. 30-40 min. (Käytin itse kastikkeen maustamiseen kanelitangon puutteessa ihan peruskanelijauhetta ja ystävältäni saatua Kreikasta ostettua moussakamaustetta. Kyllä toimivat aivan hemmetin hyvin kastikkeen mehevöittäjänä ja maun syventäjänä. Hömpsyttelin joukkoon myös oreganoa.)

3) Pyyhi itkettyneet munakoisot talouspaperilla kuiviksi. Lorottele päälle oliiviöljyä ja paista uunin ylätasolla 225 asteessa pintaa. Voit myös paistaa viipaleet pannulla (itse en jaksanut), mutta varo öljyämästä munakoisoa liikaa, ettei siitä tule liian plötköä. Jos paistat viipaleet pannulla, voit valuttaa niistä ylimääräisen öljyn pois talouspaperin päällä ennen vuokaan latomista.

4) Valmista Bechamel -kastike. Sulata paksupohjaisessa kattilassa voi ja lisää sitten joukkoon vehnäjauho. Paistele hetki, mutta älä anna ruskettua. Lisää joukkoon kahdessa erässä esilämmitetty maito. Muista sekoittaa koko ajan, ettei kastike pala pohjaan. Alenna lämpöä. Kun kastike alkaa paksuuntua, lisää joukkoon juusto. Anna pulpahtaa pari kertaa ja nosta pois liedeltä. Suolaa ja pippuroi. Lisää joukkoon vatkattu muna. Antaa kastikkeelle paremman rakenteen ja ulkonäön.

5) Lado öljytyn uunivuoan pohjalle munakoisoviipaleet, kaada tomaattikastike päälle ja kruunaa komeus Bechamel -kastikkeella. Paista 180 asteessa n. 45 min. Paistopinta saa olla ruskealaikukas.

6) Anna vetäytyä n. 15 minuuttia ennen syömistä, jos vain maltat. Takaan, että maku on sata kertaa parempi kuin tulikuumana.

Hello Kitty -täytekakku

Olemme muodostaneet vanhemman siskoni kanssa perinteen, että valmistan hänen tyttärilleen synttärilahjaksi toiveiden mukaisen täytekakun. Siskon esikoisen kuusivuotiskakkutoive tuli multimediaviestinä, joka sisälsi kuvan täytekakusta, jonka koristeena oli kakkukestejä viettävä Hello Kitty. Tuumasin heti kärkeen, että kohollaan olevia hahmoja ei kannata kesäkuun kosteisiin hellesäisin valmistaa, sillä koristeet nuupahtaisivat alta aikayksikön. Myöskään kerman kanssa ei kannattaisi kauheasti puljata, joten massakuorrutteinen kakku melko matalilla koristeilla olisi varmin hellesäässä pärjääjä. Ja matalilla koristeilla saa myös mukavasti ilmettä kakkuun.

Tällä kertaa ajattelin hieman oikaista näpertelyn suhteen ja ostin valmiita pikeerikukkia sekä suklaakirjaimia ja -numeroita koristeluun. Omasta takaa löytyi sattumalta pari muovista Hello Kitty -figuuria taannoisista Kindermunista. Säästelin niitä itse asiassa erääseen toiseen HK -kakkuun, joka ei sitten koskaan toteutunut. Ajattelin, että nyt jos koskaan on oiva aika laittaa pikku figuurit viimein matkaan. Minulla ei muuten ole kakun koristeiden suhteen pakkomiellettä syötävyyden suhteen, joten muoviset katit sopivat koristeiden joukkoon mielestäni aivan oivallisesti. En todellakaan ole niin venyvillä hermoilla varustettu, että kykenisin väsäämään aidon näköisen Hello Kittyn marsipaanista. Joku muu sen varmasti tekisi ilomielin, mutta kun henkilökohtaisesti en tunne suurta vetoa tällaiseen nysväilyyn, annoin mennä muovisilla versioilla. Pikku kissat viettävät kakun päällä muffinssikestejä. Muffinssit lautasineen väsäsin marsipaanista ja koristerakeista. Eivät ole täydellisiä ei, mutta ihan kelpoja silti!

Hello Kitty -kissan naaman tein senkin marsipaanista. Mustat viikset, rusetin ääriviivat sekä koristeet ja nenän keltainen täplä on väritetty elintarviketusseilla. Toimivat aika kivasti, vaikka kostealla säällä marsipaanin päälle piirtäminen onkin hieman sotkevaa ja epäsiistiä puuhaa. Minua ei pienet kauneusvirheet niin haittaa, koska en ole ammattilainen ja tällä kertaa en vain jaksanut väsäillä viiksiä ja silmiä mustasta marsipaanista pyörittelemällä. Ihan mukiinmenevät ne ovat noinkin, joten voin kyllä suositella tusseja koristelusta innostuneelle. Monesti olen niitä tarvinnut nimenomaan pienten yksityiskohtien tekoon. Luulenpa vaan, että tussit toimisivat vähemmän hikoilevan sokerimassan tai vaahtokarkkimassan päällä paljon siistimmin.

Täytteenä tässä kakussa oli sankarin makumieltymysten mukaan luomumansikkahilloa ja valkosuklaakermaa. Valkosuklaahan myös jämäköittää täytteen, kun saa vaan makustua jääkaapissa kakun välissä yön yli. Helpottaa jälleen kerran kakun kuorruttamista. Marsipaanin alle sipaisin ohuen pinnansiistimis- ja marsipaaninliimaamiskerroksen samaista valkosuklaakermaa. Kun päällystämisen tekee samana päivänä, ei sokerikreemejä marsipaanin alle tarvita.

Sitruunainen ja taivaallinen täytekakku

Appiukkoni pyysi minua valmistamaan nuorimman poikansa yo-juhliin kakun. Samaisena kauniina kesälauantaina juhlittiin myös appeni eläkkeelle jäämistä, joten kakulle todella oli tilausta! Juhlakansaa oli tulossa partyihin noin 30 henkilön verran, joten täytekakkukin oli kokonsa puolesta komea.

Kakkua kun oli nauttimassa se kolmisenkymmentä suuta, oli kakulla siis myös kokoa ja paksuutta. Tein kolme kääretorttupohjaa kakkua varten, joihin vatkattiin yhteensä 12 munaa. Kakku mahtui juuri ja juuri kakkualustalleni.

Kesäisen juhlakakun täyttö on aina makuasia, mutta itse pidän kovasti raikkaammista yhdistelmistä. Henkilökohtainen suosikkini on sitruunakiisseli yhdistettynä diplomaattikreemiin. Makupari on samalla juhlava, mutta hieman yllätyksellinen ja kepeän kirpsakka.

Diplomaattikreemin perusohjeen löydät näppärästi tästä linkistä. Itse tehty diplomaattikreemi ei muistuta lainkaan kaupan kakkujen tahnamaista tönkkiä, vaan on kuohkeaa ja maukasta vaahtoa. Kreemi kylmetessään hieman jähmettyy, mikä auttaa kakkua pysymään kuosissaan paremmin. Pelkkä kermavaahto herkästi hyllyy ja lössähtelee.

Sitruunakiisselin ohjeen nappasin Kinuskikissalta. Jos muuten ei itse pidä diplomaattikreemistä, voi sen sijaan kiisselin kaveriksi tehdä linkin takaa löytyvää kermavaniljarahkatäytettä. Sekin on kuohkeaa ja maukasta. Voin hyvin suositella.

Koristeet on tehty valkosuklaasta spritsaamalla. Myös valkolakki on valmistettu valkosuklaasta ja erilaisista koristerakeista. Se on yksinkertaisuudessaan tehty siten, että piirsin leivinpaperille yo-lakin, laitoin kuvan marsipaanin päälle ja terävähköllä marsipaanityökalulla painoin leivinpaperin läpi lakin ääriviivat marsipaaniin. Sitten tursottelin alue kerrallaan valkosuklaata lakkiin ja ripottelin reippaasti raetta päälle. Tein muuten lyyran ihan ensimmäiseksi, koska enää jälkikäteen se ei olisi onnistunut.

Kakku sai runsaasti kehuja juhlijoilta. Täytyy myöntää, että itsekin pidin kakun mehevyydestä. Sitruunaiset asiat harvemmin tuottavat pettymystä!